maanantai 14. elokuuta 2017

VAUVA HANKINTOJA OSA 1.

Me ollaan oltu aika rohkeita hankkimaa vauvalle tavaroita jo heti plussattua. Samana päivänä jo lähdettiin ostamaan kuvassa näkyvää pehmopupua. Olin pari viikkoa ennen plussaa heittänyt J:lle että ''Sitku meille tulee vauva, nii tullaan ostamaan tämä sille!'' (pupu on ihanan pehmeä.) Mutta ei arvattu että itseasiassa vauva oli jo parhaillaan masussa. Yksi kavereistani vähän toppuutteli että mitä jos jotain käy? Että eikö oo liian aikaista? Tottakai tiedettiin että mitä vaan voi käydä, mutta eletään siinä uskossa että kaikki menee hyvin. Ja meneehän nämä sitten käyttöön seuraavalle jos tämä jostain syystä olisi mennyt kesken, sillä varmaa kuitenkin oli se että haluttiin lapsia.

Oon useamman vuoden kolunnut vauvan vaate hyllyjä kaupassa ja hifistellyt niitä ja ajatellut että ''tän, ja tän ja tän mä sitten ostan kun oma lapsi on tulossa.'' Värimaailma on aina ollut neutraali, ja sukupuoleton sillä enemmän ne miellyttävät silmääni ja on käytännöllisempää että vaatteet menee vielä seuraaville lapsille sukupuolesta riippumatta. Tietty lapselle ja seuraavillekkin lapsille tulee omia vaatteita ja varmasti suokupuoleen leimaavia kun lapset kasvavat.

Mitä siis ollaan jo hankittu kaappiin odottamaan?
Yhdet gollari housut ja muut ovat kevyempää materiaaleja. Nuo muumit on kyllä ihan mun lempparit! Myös valkoiset napilliset housut on yksinkertaisuudessaan hirmu söpöt.
Super söpöt pupu tossut ollaan saatu äitiltä ja hänen mieheltään. Ihanat villa popot löytyi tarjouksesta ja muutama kappale sukkia - miten pieniä!!
 Bodeja muutamia kappaleita, niin vastasyntyneelle kuin sitten jo muutaman kk ikäiselle.
Sisko toi Lontoosta vauvalle tuliaisiksi tuon London pipon, äitiltä ja hänen mieheltään saatiin nalle pipo ja yhteen bodyyn ostettiin mätsäävä pipo.
Kasa riepuja, äiti ostanut muumi tuttipullon (tosin vasta vähän myöhemmälle iälle, mutta oli kuulema ihan pakko ostaa:-D) & syötävänä suloiset tutit!
  Lammas pehmolelu joka soittaa unimusiikkia, kaksi kissa helistintä ja tietty unilelu pupu!
Ah! Näistä mä olen haaveillut jo teinistä asti!! Hinnan nähtyä, hautasin haaveet syvälle maan alaseen kuoppaan odottamaan rikastumistani, ja oltiin valittukkin jo toiset rattaat - kunnes eräs tuttu laittoi viestiä että hänellä olisi kyseiset rattaat ja suostuu myymään ne meille meidän budjettiin sopivaksi + saadaan kyseiseen sarjaan kuuluva hoitolaukkukin samaan hintaa. Siinä hetken hypin töissä tasajalkaan ennenkuin pystyin taas  jatkamaan hommiani :-D En kestä!!!! Nyt ne on meidän!!!! Niin kauniit ja upeat!! Ja siis yhdistelmä rattaat oli nimennomaa kriteeri ykkönen ettei tarvi sitten hetken päästä olla ostamassa jo uusia rattaita. Näistä tulee varmasti myöhemmin oma postauksensa kunhan pääsevät käyttöön :-)

Myös pinnasänky on ostettu, mutta se on vielä paketissa J:n varastossa, myös hoitotaso. Niistä myöhemmin kun saadaan tavarat paikoilleen!

Vielä paljon on hankittavaa, mutta muutama paketti onkin jo postissa matkalla kotiin ;-)

Millä viikoilla te uskalsitte hankkia ensinmäisiä juttuja vauvalle?
Hamstrasitteko tavaroita kenties liikaa, sopivasti vai liian vähän?

4 kommenttia:

  1. Itse olen tehnyt hankintoja jo ennen plussaa. Ne ostokset ovat olleet ikäänkuin sille haavevauvalle, sitten tulevalle vauvalle ekat ostokset tehty varmaan rv 12 jälkeen.
    Tosi ihania hankintoja teillä! -pumpuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mieli on tehnyt itsekin ostella vaikka ja mitä sille haavevauvalle mutta olen malttanut mieleni aina vauva hyllyillä :-D kiitos! :)

      Poista
  2. Mulla la 31.1.18 ja kohta kaikki hankittu 😊 vaatteita ja leluja on jo edellisiltä säästetty. Pinnis, vaunut ja sitterin oon nyt kesällä kirpputoreilta ostanut. Nyt voi keskittyä odottamiseen 😁

    VastaaPoista

Lukijat