torstai 19. lokakuuta 2017

HEMMETIN RASKAUS - RV 28

Täällä on meneillään rv 27+4 ja oireet vain pahenevat. Eilen alkoi pieni verinen vuoto jonka takia lähdettiin käymään näytillä. Kaikki hyvin, mutta sain nostelukiellon loppu raskaus ajaksi. Mulla on nyt ollut kolme viikkoa viimeistä harjoittelua takana päiväkodissa kaikista pienimmillä (1-3vuotiaat) jotenka nostelulta ei voi välttyä. Vielä olisi kaksi viikkoa jäljellä ja mun pitäis olla valmis lähihoitaja. No tämä nostelukielto muutti asioita ja aluksi näytti siltä että en valmistu ollenkaan ennenkuin vauva syntyy.  Kumpaakaan isompien ryhmään en meinannut aluksi mahtua tai kukaan ei voinnut olla ottamassa näyttöä vastaa. Pienet paniikki itkut siinä pääsi että voiko tää oikeesti olla todellista että vain kaksi viikkoa jäljellä että olisin valmis mutta en silti valmistuisikaan.. Valmistumis juhlapäivä oli jo lyöty lukkoon, kämppä irtisanottu niin että kerkeen valmistumaan (sillä päiväkoti on melkee oman talon takapihalla, enkä pääsisi J:ltä kulkemaan helposti harjoitteluun..) ja muutto siihen perään.

Kuitenkin onneksi minulle löydettii tilaa ja näytön vastaanottaja, ja valmistuminen ei veny kuin viikolla max kahdella. Se että miten pääsen sitten J:ltä töihin on vielä pieni järjestely kysymys, mutta sen ammatin saaminen on tässä nyt tärkeintä. Siis tietty heti sen jälkeen että vauva pysyy matkassa!
Mä alan olemaan jo todella kipeä, voimaa huonosti ja mielenterveys vaakalaudalla. Nyt kun joudun tekemään näyttösuunnitelman uusiks soveltaen toiseen ryhmään, + muita loppu koulutehtäviä, muutto, epävarmuus tulevasta, kaikki  kivut... En oikeesti rehellisesti sanottuna tiedä miten jaksan enään kauaa. Harjoittelu päivien jälkeen olen yleensä niin kipeä että en voi muuta kuin viettää loppu illan sohvan omana. Siis ihan asennon vaihtaminen sattuu.. 

Tuntuu että tässä raskaudessa ei mikään ole voinnut mennä helposti, vaan kaikki on pitänyt mennä vaikeimman kautta.. Onneksi kuitenkin oksentelu on enään satunnaisien aamujen vaiva jos on ihan pakko jotain positiivista kaivaa.

Vielä olisi 87 päivää laskettuun..

lauantai 14. lokakuuta 2017

RASKAUS VEI MUT HENKISEEN HELVETTIIN.

Se yllätti mut. Se tiputti mut ja kovaa vaaleanpunaisista pilvilinnoista kuinka raskaus on ihanaa, olen onnellisempi kuin ikinä ja ekaa kertaa ikinä tunsisin itseni kauniiksi. Ainahan mä olen halunnut olla raskaana, ruuan jälkeisellä pömppö mahalla leikitellyt ja kuvitellut millaista olisi olla raskaana. Raskaana olemisesta oli haaveiltu kauan, mutta mikään ei mennytkään niin niinkuin haaveiltiin.

Mä olen tottunut siihen että mä joudun elämässäni menemään asioista vaikeimman kautta. Mä en ole saannut mitään helpolla, vaan kaikesta mä olen saannut ponnistella h*lvetisti päästääkseni maaliin asti. Mutta silti en koskaan osannut odottaa että raskaus tulisi tappamaan mut henkisesti.

En osannut odottaa että itken pelosta ja ahdistuksesta peilin edessä pidellessäni mahaa. En osannut odottaa istuvani kahden psykologin edessä kerran kahdessa viikossa itkemässä kuinka musta ei ole tähän, en osannut odottaa etten rakastaisi sisällä olevaa lastani, en osannut odottaa kuinka alkaisin epäilemään itseäni ja kaikkia ihmissuhteita- jopa omaa sisarus suhdetta, en osannut odottaa kuinka oma lapsuuteni tulee näin vahvaksi odotus aikaa.

En osannut odottaa tätä pelon määrää tulevaa lasta kohtaa. Minä ihan tosissani pelkään että miten minä voin tarjota hänelle turvallisen ja rakastavan lapsuuden kun sitä ei ole minulla itsellänikään. Minua ihan tosissaan pelottaa että hän saa minulta alttiuksen masennukseen ja joutuu kokemaan kaiken pahan mitä minäkin ja vain siksi että annoin hänen tulla maailmaan. Enkä kestä sitä ajatusta hänen pahasta olosta vain siksi että minä oikeesti annoin hänen tulla maailmaan.

Minä en tunnista itseäni, peilistä ei katso takaisin se sama minä kuin ennen raskautta. Sieltä katsoo ihminen joka on vitun hukassa, väsynyt, rikki, turvonnut, ruma, peloissaan ja ahdistunut. Ihminen joka ei jaksa meikata finnejään piiloo, ihminen jolla on viis leukaa turvotuksen takia, ihminen jonka silmissä on tyhjä katse vaikka mahassa kasvaa maailman onnellisin asia.
En osannut odottaa raskautta tälläiseen elämän tilanteeseen ; 5kk seurustelusta kun plussasin, ja eri asunnot. En osannut odottaa että joskus muuttaessani jonkun kanssa yhteen en tekisikään sitä halusta vaan silkasta pakosta -meillehän on tulossa lapsi. En koe suhteemme olevan vielä siinä vaiheessa että muutettaisi saman katon alle. Mulle muutto yhteen ei nimittäin ole vain puolitettuja ruoka kuluja ja laskuja, vaan paljon suurempi merkitys.

En osannut odottaa että itken autossa J:lle että ota sinä tämä lapsi, että mitä kauempana se on minusta sitä suurempi mahdollisuus sillä on onnelliseen elämään. Mä olen kasvanut perheessä jossa on vain yksi aikuinen, miten mä osaan antaa mun pojalle perheen jossa on kaksi huolehtivaa aikuista? Enhän minä itsekkään ole elänyt sellaisessa perheessä kuin ekat 6 vuotta mistä muistan muistoja vain sieltä ja täältä.

Samaan aikaan kun kirjoitan tätä postausta, poika potkii mahassa ja minä itken krokotiilin kyyneliä koska en tiedä miten pääsen tästä umpikujasta ulos. Minusta tuntuu ettei minulla ole vaihtoehtoja kun vain jäädä tänne. Minä en voi kun luottaa muiden ihmisten sanoihin että ''kun saat lapsen ekaa kertaa syliin niin rakastat sitä enemmän kuin mitään ja kuinka lapsi tulee olemaan parasta elämässäsi.'' 

Eihän asioiden pitänyt näin mennä? Eihän raskauden kuulunut tuntua tältä? Miten se voi tuntua tältä kun sen pitäisi olla maailman onnellisin asia? Minunhan kuuluisi olla onnenni kukkuloilla..

Teksti kuulostaa raadollisen kamalalta, mutta se on myös raadollisen rehellistä. Varmaan rehellisintä mitä olen blogiini koskaan kirjoittanut. & toivon että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään.

Miten raskaus vaikutti sinuun henkisesti?

lauantai 7. lokakuuta 2017

ÄITIYSPAKKAUS 2017 - HITTI VAI HUTI?

Meidän ei tarvinnut erikseen keskustella asiasta että otetaanko pakkaus vai raha, kun oli jotenkin itsestäänselvyys että tietty pakkaus. Ensinmäisen kanssa kun ei ole mitään ennestään, ja pakkaus jotenkin kuuluu mielestäni odotukseen. Odotin äitiyspakkaukselta paljon & malttamattomana, mutta kuinka kävikään ja mitä se piti sisällään?
Villasekoitehaalari.
Kevyt toppapuku.
Ulkohaalari - ei tule meillä käyttöön.
Kolme päähinettä.
Makuupussi.
Lämpötöppöset & lämpörukkaset.

Ainoa missä olin tässä oikeasti iloinen oli nuo lämpötöppöset ja lämpörukkaset. Käytännölliset!
Kylpypyyhe.
Pehmolelu.
Patjansuojus.
Aluslakana.
Täkki.
Pussilakana.

Kiva saada varapeitto, halutaan vähän paksumpi kylpypyyhe mutta sekin voi olla varalta kaapissa, lakanat viedään äitin luokse vauvan yökyläilyjä varten - on muuten kovin sairaala lakanoitten materiaalia, patjansuojus iloinen ylläri.
Kirja.
Kestovaippa - ei tule meillä käyttöön.
Hammasharja.
Kolme harsoa.
Kondoomeja.
Talkkia.
Veden lämpömittari.
Harja.
Kuumemittari.
Kynsisakset.
Liukuvoidetta.
Nännivoidetta.
Siteitä.
Kestoliivinsuojat.

Nämä oli oikeastaan pakkauksen ainoat asiat mitkä olivat oikeesti hyviä ja tulee varmasti käyttöön. Kestoliivinsuojat sai pienen kiljahduksen täällä suunnalla, terkuin paidan kastelija! :-D
Okei tässä kohtaa melkein lensi oksennus. Mikä väri skaala! Saan näistä melkeen migreenin :-D

Kahdeksan body-asua - Kuusi niistä ei tule meillä käyttöön.
Lapaset.
Sukat.
Sukkahousut.
Kuolalappu - ei tule käyttöön.
Ruokalappu.
Yöasu - ei tule käyttöön.
Seittemät housut - yhdet ei tule käyttöön.
Collegehaalari.

Eli täällä petyttiin pakkaukseen, ja seuraavien kanssa otetaan ehdottomasti rahana. Ja kyllä tiedostan että olen kamalan nirso, tarkka ja vaativa vauvan vaatteitten ja tavaroitten suhteen. Ei käyttöön menevät viedään huomenna uffin keräykseen!

Otitko sinä pakkauksen vai rahan?
Mitä mieltä olet pakkauksen sisällöstä?

Lukijat